
APUA JA TUKEA LAPSIPERHEEN ARKEEN
Aina ei tarvitse selvitä yksin
MINUSTA

Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja sosionomi. Työkokemukseni on kertynyt eri asiakasryhmien parissa julkisella, yksityisellä ja yhdistys sektorilla. Työssä parasta on ollut erilaisten ihmisten kohtaaminen. Minulle jokainen ihminen on yhtä arvokas, ainutlaatuinen. Haluan tukea ihmisiä elämään omannäköistä elämää, hyvinvointi huomioiden.
Lapset ovat lähellä sydäntäni, ymmärrän helposti lapsen "maailmaa". Ymmärrän myös vanhemmuuden haasteita. Minulla on 5 lasta, joista nuorin on 16-vuotias. Tiedän, että elämä lasten kanssa ei ole aina helppoa. Arki ja lastenhoito voivat väsyttää monesta syystä. Elämässä voi olla vaiheita, että omat kädet eivät riitä. Ja vaikka arki sujuisikin, niin vanhempien on hyvä ottaa välillä omaa aikaa.
"Sulla on sellaiset sydänkädet"
Selja 7v.
PALVELUKUVAUS
Tulen kotiinne auttamaan teitä arjessa. Autan lastenhoidossa ja kodinhoidossa sekä tuen lasten kasvatuksessa. Yhdessä tekemisen ja keskustelun on tarkoitus lisätä perheenne hyvinvointia ja jaksamista. Toimin myös ammatillisena tukihenkilönä. Tuen lasta tai nuorta elämän eri osa-alueilla yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin pääsemisessä.

HINNAT (alkaen)
ARKI
41€/h
ARKI KLO 18-22
45€/h
LA
58€/h
LA KLO 18-22
58€/h
SU
36€/h
MATKAKUSTANNUS 0,46€/KM YLI 15 KM:N MATKALTA (EI KOSKE PALVELUSETELIASIAKKAITA)
EI ALV REK., AVL 3§
HINNAT TARKISTETAAN KALENTERIVUODEN ALUSSA
KOTITALOUSVÄHENNYS 60% (EI KOSKE PALVELUSETELIASIAKKAITA)
